Aitaprojekti käyntiin
Kevät, jonka vihdoin voi sanoa jollakin asteella saapuneen, käynnisti viimein myös pihan pohjalle tehtävät työt. Sanottakoon kuitenkin, että vaikka pääosa työstä tulikin tehtyä yhden päivän aikana, vaati roudan kanssa työskentely useamman päivän.
Hyvin hoidettu kuusiaita on aina komea julkisivulla. Meillä puolestaan oli massiivinen, ulkonäöllisesti rispaantunut puuaita. Maalipinta oli useamman vuoden vanha ja ilmeisesti sateella pintansa saanut - perustellen silminnäkijälausunnoilla. Tämä johti kuusentaimien tilaamiseen huhtikuussa, jotta ne saataisi toukokuun lopulla maahan. Lisäksi vanha aita oli toukokuun aikana saatava alta pois. Vielä vapun aikaan maa oli kuitenkin hyvin lumen peitossa eikä pakkasille näkynyt loppua. Auringonpaiste sai kuitenkin etelään päin olevan julkisivun sulatettua lumesta muutamassa viikossa, mutta ikäväksi sattumukseksi routa pysyi hyvinkin pitkään vastustavana elementtinä ja tämä vaati useamman päivän aikana tapahtuvaa rautakanki- ja lapiorei'itystä puuaidan reunamalle, jotta maa sulaisi.
Sitten tuli satumainen keskiviikko 24.5.17, jolloin maa oli pehmeä ja aita sai lähteä. Kokonaisuudessaan puuaitaa lähti noin kaksikymmentä metriä. Purkutöihin vierähti useampi tunti sekä rautakangen ja sorkkaraudan heilautus. Sorkkaraudalla sai näppärästi lankut irti aitatolpista, kunhan vain muisti aloittaa ylimmästä laudasta, tukien aina alempaan lautaan. Näin säästyi pahimmilta puuvaurioilta. Alimmalle laudalle paras keino oli tehokas isku takapuolelta. Erityisen tärkeää oli pitää pitkät laudat suorassa, koska kieroutuva lankku väänsi naulat ikävästi kireämmälle. Pitkien lautojen irrottaminen onnistuikin parhaiten, kun ensin irrotti päädyt ja tämän jälkeen vasta keskinaulat.
Purku-urakan jälkeen oli vielä katkottava maassa olevia juuria, jotta kuuset saisi maahan. Aikaisemmin pihassa ollut pihlajaryteikkö oli jättänyt aikamoiset kannot sekä juuret maapohjaan. Rautakanki, rautalapio sekä oksasakset avuksi ja töihin. Rautakangella ja lapiolla sai hyvin kaivettua ja väännettyä juuret esiin, minkä jälkeen oksasaksilla sai varsin mallikkaasti kestävimmätkin juuret poikki - osa juurista antoi periksi pelkän kangen ja lapion voimasta. Itse puiden tyviosat saavat rauhassa maatua tulevaisuudessa puhkeavan kuusiaidan vieressä, mutta juuret oli saatava pois kuusien tieltä.
Juuriurakan jälkeen oli aika virittää ohjainnaru, jotta linja kulkee suoraan ja kaivaa pieni ura kuusentaimia varten. Oikeastaan mikä tahansa naru tai lankahan tuohon käy, meiltä sattui löytymään veneköyttä, jolla pystyi vetämään ohjain langan linjalle. Multapussi tähän päälle, metrin mitta käteen ja kykkimään kuoppia maahan. Kuusentaimet oli varsin nopea istuttaa, kun alustava työ oli hyvin tehty. Kokonaisuudessaan työaika päivältä ehkä noin kymmenkunta tehokasta työtuntia, lisäksi komeat auringonpolttamat käsivarsiin sekä niskaan. Se kevään ensimmäinen viileä, mutta polttavan aurinkoinen päivä.

Lumi ja aita 2.5.2017

Kuuset vielä pahvilaatikossa, ja naru viritettynä kuusiaidan linjalle
Purku-urakan jälkeen oli vielä katkottava maassa olevia juuria, jotta kuuset saisi maahan. Aikaisemmin pihassa ollut pihlajaryteikkö oli jättänyt aikamoiset kannot sekä juuret maapohjaan. Rautakanki, rautalapio sekä oksasakset avuksi ja töihin. Rautakangella ja lapiolla sai hyvin kaivettua ja väännettyä juuret esiin, minkä jälkeen oksasaksilla sai varsin mallikkaasti kestävimmätkin juuret poikki - osa juurista antoi periksi pelkän kangen ja lapion voimasta. Itse puiden tyviosat saavat rauhassa maatua tulevaisuudessa puhkeavan kuusiaidan vieressä, mutta juuret oli saatava pois kuusien tieltä.
Kello 21 ja taimet maassa
Juuriurakan jälkeen oli aika virittää ohjainnaru, jotta linja kulkee suoraan ja kaivaa pieni ura kuusentaimia varten. Oikeastaan mikä tahansa naru tai lankahan tuohon käy, meiltä sattui löytymään veneköyttä, jolla pystyi vetämään ohjain langan linjalle. Multapussi tähän päälle, metrin mitta käteen ja kykkimään kuoppia maahan. Kuusentaimet oli varsin nopea istuttaa, kun alustava työ oli hyvin tehty. Kokonaisuudessaan työaika päivältä ehkä noin kymmenkunta tehokasta työtuntia, lisäksi komeat auringonpolttamat käsivarsiin sekä niskaan. Se kevään ensimmäinen viileä, mutta polttavan aurinkoinen päivä.
Kommentit
Lähetä kommentti