Ulkoseinästä prinsessaksi, osa 1
Talon ulkokuori on se, mistä jokainen kadulla kulkija muodostaa ensivaikutelmansa talosta. Vähän niin kuin itsekukanen muodostaa ensivaikutelman tuntemattoman rähjääntyneistä vaatteista sekä vanhanaikaiseksi käyneestä hiustyylistä ja meikistä. Täysin sama tilanne kuin meidän talollamme. Hyvä puoli rähjääntyneessä ulkokuoressa oli sen vaikutus hintaan, koska eihän kukaan halua unelma-asuntoaan ostaessa ostaa työleiriä. Tai sitten ihmiset eivät vain halua ostaa taloa, joka ulospäin näyttää elähtäneelle - siinähän voisi vaikka leimaantua. Meille oli selvää heti ostohetkellä, että julkisivu tulisi kaipaamaan virkistystä. Ikkunoissa näkyvä vanha monivärisyys tulisi muuttaa valkoiseen ja seinä...ulkoseinä olisi ehdottomasti ensimmäinen haaste keväällä säiden salliessa.
Tarina kertoo, että talon alkuperäisasukkaan tytär oli halunnut maalata ulkoseinien kahitiiliverhouksen. Selkeästi kuitenkin näkee, että tämän jälkeen päälle on vielä vedetty toisella värillä ruiskupinnoite - varsin laikukas löytö siis. No, omaperäisyyshän on ominaisuus ihmisessä niin miksipä ei myös talossa.
Ensimmäinen suunnitelma oli tehdä pintaan uusi kunnon rappaus, mutta tämä olisi todennäköisesti vaatinut ilmoituksen kaupungille ja mittavan investoinnin. Seuraavana suunnitelmana oli soodapuhaltaa vanha maali- sekä rapauspinta pois ja katsoa miltä alkuperäinen tiili näyttäisi. Tätä varten oli jo tarjouspyynnötkin kirjattuna ylös ja mahdollinen työntekijä valittuna. Heillä oli kuitenkin mahdollisuus tulla vasta tiettymättömänä aikana kesällä tekemään työtä. Odottelun aikana tiilipintaan ehti kokeilla jos mitä ratkaisua pesusienestä ja teräsharjasta aina teräslastaan. Uskokaa tai älkää paras työväline oli nimenomaa juurikin teräslasta. Teräsharjalla kahitiili tuntui kärsivän paikoittain liikaa, toisaalta lastalla saumakohdista ei maalia saanut pois.
Tarina kertoo, että talon alkuperäisasukkaan tytär oli halunnut maalata ulkoseinien kahitiiliverhouksen. Selkeästi kuitenkin näkee, että tämän jälkeen päälle on vielä vedetty toisella värillä ruiskupinnoite - varsin laikukas löytö siis. No, omaperäisyyshän on ominaisuus ihmisessä niin miksipä ei myös talossa.
Ensimmäinen suunnitelma oli tehdä pintaan uusi kunnon rappaus, mutta tämä olisi todennäköisesti vaatinut ilmoituksen kaupungille ja mittavan investoinnin. Seuraavana suunnitelmana oli soodapuhaltaa vanha maali- sekä rapauspinta pois ja katsoa miltä alkuperäinen tiili näyttäisi. Tätä varten oli jo tarjouspyynnötkin kirjattuna ylös ja mahdollinen työntekijä valittuna. Heillä oli kuitenkin mahdollisuus tulla vasta tiettymättömänä aikana kesällä tekemään työtä. Odottelun aikana tiilipintaan ehti kokeilla jos mitä ratkaisua pesusienestä ja teräsharjasta aina teräslastaan. Uskokaa tai älkää paras työväline oli nimenomaa juurikin teräslasta. Teräsharjalla kahitiili tuntui kärsivän paikoittain liikaa, toisaalta lastalla saumakohdista ei maalia saanut pois.
Kaikkiaan seinistä kaksi on nyt käyty läpi ja kaksi on jäljellä. Pinta-alaltaan rapsuttelemattomat seinät ovat kuitenkin pienempiä kuin jo työstetyt, joten aikaa ei ehkä pitäisi enää kulua merkittäviä määriä. Kokonaisuudessaan seinien rapsutteluun sitten lienee kulunut noin kaksikymmentä tuntia. Paikoittainhan pinnoite ja sen alla ollut maali lähtivät tipahdellen ja pelkästä kosketuksesta, mutta toisissa paikoissa molemmat tai alempi maali oli varsin tiukasti kiinni (mikä esimerkki kuvassakin on nähtävillä). Tästä johtuen pelkkä maalin poistaminen ei tulisi riittämään vaan tiilipinnalle olisi vielä työstön jälkeen tehtävä jotain. Maalaaminen jäänee ainoaksi vaihtoehdoksi, mikäli rappauksen tekeminen tai teettäminen ei innosta. Toki, mikäli hyviä ideoita tulee kommentteihin voi laittaa ehdotuksia.
Kommentit
Lähetä kommentti