Metalliosat, jatkuu

Edeltävässä metalliosia käsittelevässä blogikirjoituksessa sanoin, että en tulisi enää maalaamaan itse spray-maalilla. Syy tälle oli se, että koin tekeväni liian valuvaista jälkeä. Paljastui kuitenkin, että suurempi vika oli maalissa eikä maalarissa. No, tänään siis metallipinta sai uutta mattaa purkista.

Tänään maalatuilla metallipinnoilla oli aikaisempi maali päällä. Sen olemus ei kuitenkaan ollut silmiä hivelevä ja muistutti jatkuvasti siitä, että jotain on jäänyt kesken. Kävimme jopa keskustelua siitä, että onko näiden käsittely spray-maalillakaan enää kannattavaa vai pitäisikö vain tyytyä niiden ulkoasuun. Kyseessä on tiilien ja ylälaudoituksen väliin jäävä alue ja metalli palvelee näiden välillä eräänlaisena koristeena. No, jokainen voi itse katsoa kuvia ja päättää kannattiko maalata spray-maalilla vai olisiko voinut jättää alkuperäiselle maalipinnalle.



Mainitaan nyt vielä se, että maalarinteipin pahanen loppui kesken, joten metallilistan yläpuolelle tuli laitettua leveää kirkasta pakkausteippiä. Pakkausteippi palveli muuten varsin hyvin tässä tilanteessa. Pysyi kiinni puussa, mutta ei liimaantunut tiukasti (eikä jättänyt liimaakan jälkeensä).

Kommentit