Vänkkyrää polkua matkustan

Kuten sadevesiputken yhteydessä jo tuli mainittua niin kivetys sai myös käsittelyn tälle kesää. Kumpikaan meistä ei ollut tyytyväisiä nykyiseen kivetykseen - sen ulkonäköön tai tavallisen tylsään kivivalintaan. Hetken katselimme jo uusia kiviäkin, mutta kaiken touhun tuoksinnassa vanhat kivet päätyivät uudestaan käyttöön. Lopputulokseen voi oikeastaan olla tyytyväinen - lopputulos on parempi kuin lähtötilanne. Se riittää, kun ottaa huomioon, että työ tuli tehtyä ilman koneita muutamassa päivässä.

Etupihan kivetyksen vanhoissa kuvissa näkyy, että tehdessä kivet on aseteltu suoraan, mutta ilmeisesti puuttellinen routasuojaus oli tehnyt koko kivetyksestä hyvin vänkkyrän. Eniten vinoudesta oli haittaa talvella, kun kola takertui jokaisella yli työntökerralla johonkin kulmaan. Tokikaan kivetys ei myöskään ollut kaikkien rikkaruoho ja nurmitupsujenkaan takia kovinkaan esteettinen, mutta nehän ovat kiveyksen kanssa arkipäivää.




Oma ratkaisumme oli siis poistaa hiekkaa ja juuria alta, lisätä puhdasta hiekkaa ja tällä pohjustaa kallistus oikeaan suuntaan, kera vatupassi. Tämän jälkeen päälle ohjainpuut ja kivituhka. Alkuperäisestä pohjustuksesta löytyi ohjureina käytetyt puut, osa maatuneina ja osa lahonneina. Tästä viimeistään viisastuneena, puut pois, kun maa on tasallaan. Toisaalta jos tarkoituksena ei ole ikinä tehdä uudestaan niin miksi vaivautua ;)


Kivituhkan riittoisuus oli suuri kysymysmerkki sitä hankittaessa. Ostinkin alunperin kaksi 25 kg:n säkkiä, jolla ei lopulta päässyt oikeastaan alkuunkaan (kts. kuva alla). Tällä siis aloitin kuistista nähden vasemmalle tulevan kivetysalueen.


Kaikeksi onneksi siskollani oli jäänyt omalta rakennustyömaalta ylimääräistä kivituhkaa, josta osan hän lupasi käytettävän kivetyksen pohjustukseen pihallamme. Kannattaa siis jo alkuunsa varata kivituhkaa reilusti, jotta pohjustuksen saa kerralla tehtyä kunnolla. Kokonaisuudessaan tähän urakkaan meni, kahden ostetun säkin lisäksi, kymmenen muuttolaatikollista kivituhkaa. Tämän jälkeen vain kivet linjaan ja saumaushiekka päälle. Bauhausista löytyi loistavaa saumaukseen ja hiekkapuhallukseen tarkoitettua erittäin hienojakoista (0,1 - 0,6 mm) hiekkaa.

Alkuperäinen sokkelikivetys sekä pihakivetys koki siis jonkinmoisen muutoksen tämän remontin yhteydessä. Esimerkiksi varsinainen kivialue sokkelin vieressä koki 10 cm levennyksen ja kivetys kuistin edestä jätettiin kokonaan pois. Lisäksi nurmikon ja kivetyksen väliin tuli mustaa nurmikon reunanauhaa. No, lopputuloksenhan näkee parhaiten, kun vertaa ensimmäistä ja viimeistä kuvaa. Kuvissa näkyy myös muutos sokkelin värissä alkuperäisestä uuteen.

Kommentit