Venekuomu, osa 1: kaavat
Olen pitkään ollut sitä mieltä, että minulla ei oikeastaan ole perusharrastuksia. Toisaalta nyt kirjoittaessa huomaa, että ehkä olen aina ollut väärässä. Harrastukseni ei vain ole yksinkertainen tietty asia vaan se on kaikki käsin tekeminen. Tässä sarjassa nimittäin hypätään rakentelutöistä ompelemiseen - ei kuitenkaan mihin tahansa ompelemiseen vaan nimenomaa kovempaa käyttöä kestävän kankaan ompelemiseen.
Mieheni osti alkuvuodesta uuden veneen, jonka kuomutilanne ei kuitenkaan vastannut toiveitamme. Mukana saatiin kaksi kuomua, joista sininen (paremman mallinen kuomu) repesi kesän aikana ja no toinen kuomu ei istuvuudeltaan ja käyttömukavuudeltaan vastannut toivottua, mutta valkoinen väri toi tilantuntua sisään. Siitäpä se idea sitten lähtikin - eli uuden kuomun ompelun idea. Toteutus kuitenkin sai odottaa näin syksyä ja veneen nostoa telakalle.
Ensiyrityksenä pyrin piirtämään kaavat mukaillen vanhaa sinistä kuomua. Tästä ei kuitenkaan tullut mitään. Toinen yritys tuli tehtyä pelkkien veneen mittojen perusteella ja tämäkin johdatti lopulta suohon. Kolmanteen yritykseen sain idean Youtubesta. Löysin mahdottoman hyviä videoita Sailrite'n tekeminä. Kokonaisuudessaan pystyin rakentamaan kuomun näiden ohjeiden perusteella - jos en muuten niin soveltaen. Samalla tuli huomattua, että monien hyvien ideoiden toteuttaminen on Suomessa vaativampaa materiaalipuutteiden takia. Kaikille venekuomun tekemistä suunnitteleville suosittelen kuitenkin noiden videoiden parissa ajan viettämistä - ratkaisee monta ongelmaa.
En edeltävässä vielä avannut, kuinka kaavat siis päätyivät lopulliseen muotoonsa, vaan tässä se tulee. Ostin kaupasta sähköteippiä sekä kaksipuoleista teippiä. Rajasin ensin sähköteipillä tulevan kuomun ääriviivat veneen pintaan ja kiinnitin kaksipuoleisen teipin tähän päälle. Tämän jälkeen poistin kaksipuoleisen teipin toisen suojapaperin ja kiristin päälle kirpputorilta löytämääni läpikuultavaa PVC-suihkuverhoa. Muovin pingoitukseen kannattaa käyttää aikaa, sillä siihen piirretään varsinainen kaava, piirtäen pitkin teippien muodostamaa kuomun reunaviivaa. Tämä kannattaa jakaa useampaan palaan ja tehdä kaavoihin tarpeeksi merkintöjä myöhemmin tehtävää ompelua varten. Sopiva kiristys takaa myös kuomun napakkuuden.
Suosittelen todellakin laittamaan sähköteipin kaksipuoleisen teipin ja veneen väliin, sillä kaksipuoleisen teipin kiskominen veneen pinnasta pois on varsinainen urakka - sähköteippi irtoaa helposti eikä jätä liimaa jälkeensä. Toki tähän löytyy varmasti muitakin ratkaisuja, mutta itse koin tämän helpoimmaksi. Lisäksi sähköteipillä pystyi vetämään tukevia nauhoja, jos kangas piti "pingottaa" ilmaan. Tässä siis ensimmäinen osa, jossa lyhyesti kaavojen piirtäminen.

Kommentit
Lähetä kommentti